Tästä on pitänyt jo hetki kirjoittaa, mutten ole saanut aikaiseksi. Ostoslistallani oli pitkään kuukuppi, jota kuulin kehuttavan kovasti (etupäässä vessojen seinillä, tosin). Kesälomareissun ollessa hyvin lähellä ostopäätökseen tarjoutui melko luonnollinen tilaisuus - nimittäin kuukauden se aika, jolloin ei kanssa ole minkäänlaista asiaa uimaan. Mainittakoon nyt, etten syystä tai toisesta ole koskaan kyennyt käyttämään muita välineitä kuin siteitä. Tamponienhan kanssa voi kuulemma myös uida.

Tamponikammoni aiheutti osaltaan myös sen, että epäilin kuukupin soveltuvuutta kohdalleni ja n. 30 euron sijoitus tuntui aika kovalta siihen nähden että joutuisin heittämään sen heti pois. Ilmeisesti näillä on kuitenkin ihan hyvät jälleenmyyntimahdollisuudet, kuulin myöhemmin.

Olosuhteiden pakosta siis päätin sijoittaa rahani ja tutkailin paketteja apteekissa (muihin kauppoihin en siinä yhteydessä päässyt). Apteekin henkilökunta oli kovin ystävällistä, mutta varsinaista apua en valintaani saanut. Päädyin siis valitsemaan valmistajan ohjeiden mukaan ja mukanani lähti Luneten koko 2. Syyt tähän olivat hyvin yksinkertaiset: minulla on runsaat kuukautiset ja olen synnyttänyt. Valinta osoittautui myöhemmin oikeaksi.

Vessassa sitten pyörittelin kuppia jonkin aikaa. Heti alkuun voi todeta, että kyseessä todella on tekniikkalaji, joten ensi alkuun ei ihan pikakäynneillä todennäköisesti selviä. Kuukupin asettaminen paikalleen onnistuu suhteellisen helposti. Kupin avaaminen puolestaan vaatii jo hieman sorminäppäryyttä. Kun kuppi on saatu paikalleen, niin kaikki sujuu vallan mainiosti. Ihan alussa käytin kyllä pikkuhousunsuojaa vahinkojen varalta mutta huomasin sen pian turhaksi.

Poisottaminen vaatii tekniikkansa myös. Oma tapani on ensin vetää kuppi niin ulos kuin vain saan, sitten ujutan sormen kupin reunaa myöden ja taitan kuppia samaan tapaan kuin asettaessani sitä.

Kuppi täytyy tyhjentää vuodon runsaudesta riippuen muutaman, kuitenkin viimeistään kymmenen tunnin välein. Itselläni riittää laittaa aamulla, työpäivän loppupuolella ja sitten taas illalla. Hankalin kohta on kuitenkin se, että koska kuppi ei tunnu millään tavalla, saatan toisinaan unohtaa täysin että minulla edes on kuukautiset. Niinpä tyhjennysväli menee joskus hyvinkin lähelle kymmentä tuntia. 

Puhdistus vessassa tapahtuu ihan vain huuhtomalla kuppi vedellä. Itse puhdistan ensin kylmällä ja sitten kuumalla. Puhdistuspyyhkeitä en ostanut, enkä koe niitä tarpeelliseksi hankinnaksi normaaliolosuhteissa. Retkeilymaailmassa on kuitenkin hyvä, jos kantaa mukanaan jotakin puhdistustapaa. Huomasin nimittäin, ettei kaikissa vessoissa suinkaan ole käsienpesuallasta käden ulottuvilla. Tämäkin saattaa olla mielipideasia, mutta minusta on kaikista mukavinta, jos voin huuhdella kupin pöntöllä istuessani ja laittaa sen suoraan paikalleen. Kuukautisten välillä kuppi steriloidaan keittämällä.

 Tässä kohtaa kolmet kuukautiset on käyty läpi, enkä voi kuin suositella mitä lämpimimmin. Hajua ei ole minkäänlaista, ei tarvitse pelätä ohivuotoja ja sotkuisia alushousuja eikä tarvitse tuottaa lisää kaatopaikkajätettä. (Tosin, ei minulla ole pienintäkään käsitystä kuinka hävitän kuppini vuosien jälkeen. Toivoakseni silloin on kehitetty jokin menetelmä, sillä muutoin hakkaan päätäni seinään.) Varsinaista rahansäästöä on ehkä myös tullut, sillä aiemmin olen ostanut vähintään yhden sidepaketin kuukaudessa. Hinnoiltaan nuo ovat alle eurosta varmasti yli neljään. Omat ostokseni ovat olleen edullisimmasta päästä. Seksikin (joskin hieman rajoitettu) on muuten paljon siistimpää 

Huonoja puolia kuukupissa on toki myös. Tekniikka vaatii todella totuttelua, joten pika-aikataululla ei kannata lähteä. (Kuitenkin, harjoitella voi vaikka ilman kuukautisia ja muutenkin kupin voi laittaa jo ennen niiden alkua.) Jos veri ällöttää, niin tämä saattaa todella vaatia totuttelua. Ehkä keksisin muitakin jos oikein yrittäisin.

Sivuston DietDoctor aloitusosiossa on kohta (Instead of bread), jossa mainitaan Oopsie-bread - leipä, joka sopii hiilareita karttavalle. Itse innostuin tästä, sillä kyseessä olisi myös viljaton vaihtoehto. Tuolla linkkaamallani sivulla on resepti, jonka suomennan tähän

 

3 munaa
100 g tuorejuustoa
hieman suolaa
(1/2 tl psylliumia, tuotenimi saattaa olla fiberhusk)
(1/2 tl leivinjauhetta)

1. Erota keltuaiset ja valkuaiset eri kulhoihin.
2. Vatkaa valkuaiset ja suola kovaksi vaahdoksi (kulhon voi kääntää nurinpäin vaahdon tippumatta kun se on valmista)
3. Sekoita keltuaisten joukkoon tuorejuusto.
4. Lisää keltuais-juusto-seokseen psyllium ja leivinjauhe.
5. Sekoita valkuaisvaahto mukaan varovasti.
6. Laita lusikalla leivinpaperille kasoja (tästä tulee 6-8, isolla tarjoilulusikalla tuli 6). Päälle voi laittaa vaikka siemeniä tässä kohtaa.
7. Sitten vain uuniin 150 °C 25 minuutiksi kunnes ovat saaneet väriä.

Ohjeessa mainittiin, että jos tästä tekee yhden suuren levyn, niin sitä voi käyttää kääretorttuna: päälle kermavaahtoa ja marjoja.

Itselläni ei tuota psylliumia ole, mutta ymmärtääkseni sokerijuurikaskuitu on sitä lähellä ja päädyin käyttämään sitä. Laitoin teelusikallisen kuituhiutaleita turpoamaan, jotta ehtisivät laajeta ennen lisäysvaihetta. Mitenkään en niitä jauhanut, vaikka olisin vai voinut senkin tehdä. En tiedä mikä niiden vaikutus oli vai oliko mikään.

Itse laitoin ehkä hitusen liikaa suolaa, mutta muuten vallan mainioita. Leipäähän tuossa ei muistuta maku eikä mikään, mutta kun päälle laittaa vaikkapa keitettyä kanamunaa tai brietä, niin täydestä menee. Lähinnähän se on alusta niille päällisille .

Kääretorttuvinkki tulee todennäköisesti pelastamaan yhdet jos toisetkin synttärit, sillä niitä olen tässä kovasti pohtinut. Paljon vain hedelmiä, marjoja ja kermavaahtoa, niin eikohän se sitten siitä.

Itse asiassa: vaikkei lukija haluaisi välttää viljoja ja haluaisi oikeaa leipää, niin ehdottomasti suosittelen kokeilemaan tätä kääretorttuna. Rullautui meinaan huomattavasti paremmin kuin vehnäkääretortut. Tästä määrästä tulee todennäköisesti kovin ohut versio, mutta kannattanee kokeilla. (Luultavasti postailen omat kokeiluni kunhan ennätän niitä saada aikaan.)

Ja nyt minun täytyy vihdoinkin saada se kamera, eihän tästä tule mitään!

 

 

Päätin tuossa loman jälkeen oikeasti miettiä mitä minun pitäisi syödä. Jossain aiemmassa postauksessa mainitsin, että ruokavalioni alkaa muistuttaa karppausta ja nyt minun täytyy myöntää että sitähän se on.

Joskus aiemmin jo luin Antti Heikkilän jutun (Studio55:ssa) viljojen sopimattomuudesta, mutten juurikaan kiinnittänyt siihen huomiota. Paljosta olen aina ollut samaa mieltä tuon kohulääkärin kanssa, mutta tämän aiheen jotenkin sivuutin. Olin itse enemmän huolissani ruoan puhtaudesta ja rehellisyydestä kuin itse terveysarvoista tai ruokavalioista. Pidin kaikkia tuntemiani karppaajia jokseenkin hassuina ja koko ruokavaliotakin vain yhtenä dieettinä monien muiden joukossa - aloittihan sen moni juuri pudottaakseen painoaan. Tiedänpä yhden tapauksen, joka kyllä pudotti todella reippaasti mutta kilot hiipivät takaisin - aivan kuten niin monissa muissa.

Nyt kun sitten olin jo päätynyt linjalle, jossa rasva oli hyvästä, lisäaineita välttelin kuin ruttoa, sokerin olin jo korvannut muilla makeutusaineilla (sukrin, stevia, hunaja), viljavalmisteista käytin ainoastaan spelttiä ja kaiken viljaa sisältävän tein itse. Eurooppalaisen ruokavalion (ainakin huonosti valitun) huonouden koettuani, totesinkin että vehnään en tule enää koskemaan. Kotona sitten tutkin kaappia ja totesin ettei siellä ole juuri mitään muitakaan viljatuotteita. Spelttiä muutamassa muodossa sekä ruista. Seuraavaksi yritin muistella milloin olen viimeksi leiponut mitään, enkä muistanut. Viljatuotteiden käyttö oli perheessämme lakannut oikeastaan jo jonkin aikaa sitten - huomaamatta, sillä söimme muualla ollessamme kyllä pastaa tai riisiä, eikä pizzaakaan harvinaisena herkkuna kartettu.

Sitten törmäsin kirjakaupassa ruotsalaisen lääkärin, Andreas Eendfeldtin kirjaan Ruokavallankumous (linkki vie flash-toteutukseen kirjan ensimmäisistä sivuista ja niistä saa suhteellisen hyvän käsityksen). En ostanut sitä, enkä siten lukenut kokonaan vaan lähinnä silmäilin, mitä tällä henkilöllä oli sanottavanaan. Ajatukset vaikuttivat hyvin samantapaisilta Heikkilän kanssa, mutta toisin kuin Heikkilä, Eendfeldt myös liittää väitteisiinsä viittauksen aiheeseen liittyvään tutkimukseen. Kirja ilmeisesti enimmäkseen kertoo menestystarinoista kautta aikain - tarinoista, joissa ihmiset syystä tai toisesta ovat hylänneet suositellun ruokavalion ja (siitä huolimatta) laihtuneet. Jokseenkin vaikuttaa siltä, että Eendfeldtin (ja ilmeisesti myös Heikkilän) suosittama ruokavalio on hyvin lähellä ns. luolamiehen ruokavaliota. (Luolamiesruuasta olin itse asiassa kuullut jo useampi vuosi aiemmin ja tuominnut sen siltä istumalta varsinaiseksi höpöilyksi.)

En tiedä oliko tämä viimeinen asia, joka keikautti vaakani tähän suuntaan. Päätin luopua viljoista. Studio55-jutun lopussa Heikkilä mainitsee, että jos johonkin asiaan tulee himo (kuten nyt leipään), niin se olisi merkki siitä että jokin on vialla. En tiedä mihin hän väitteensä perustaa, mutta minulle se oli täyttä totta. Kun söin leipää (myös näitä omiani), niin saatoin helposti syödä puoli vuokaleipää huomaamattani. Minun oli todella säännösteltävä syömistäni ja vahdittava itseäni. Juuri samoin kuin minkä tahansa aiemmin kokeilemani diettiohjelman kanssa. Nyt kun päätin olla koskematta leipiin, niin en ole viikkoon havainnut kaipaavani leipää tai mitään viljaa lainkaan. Liekö tuossa sitten perää. En usko että minulla on keliakiaa tai muutakaan vastaavaa, mutta kokeilenpa nyt sitten.

Minulle tämä tuntuu sinänsä kovin luonnolliselta. En siis sinänsä vahtaa hiilareiden vähyyttä - minä yksinkertaisesti olen valinnut syödäkseni sellaisia asioita, joista oloni tulee hyväksi. Dieeteissä yleensä rajataan jokin periaatteessa sallittu aine ja siihen sitten kehittyy (ainakin minun kohdallani) valtava himo. Dieetin jälkeen tuo sallittu aine on oikeasti sallittu, mutta ei sitä edelleenkään tulisi kovin paljoa nauttia. Kun ihminen vapauttaa päässään tuon lukon, niin useimmat keräävät kilonsa takaisin juuri syömällä näitä. Koska haluan välttää nuo valtaisat himot ja niiden epätoivoiset vastustusyrityksen (heikko kun olen), niin olen jokseenkin päätynyt (huomatkaa, että mitään en ole tietoisesti päättänyt tehdä) tekemiini valintoihin.

Luin että rasva on hyvästä, joten siirryin syömään paljon rakastamaani jogurttia. Halusin päästä eroon teollisesta sokerista, sillä kuola valui kun ajattelinkin karkkipussia (tekee niin edelleen), ja huomasin että jogurtin sekaan sotkettuna pelkät pähkinätkin ovat ihan riittävän makeita. Vähitellen luovuin muistakin makeista asioista - poislukien hedelmät ja marjat. Välttelin lisäaineita, koska aloin epäillä niiden hyvyyttä kehoni toiminnan suhteen, ja ruokakorini muuntui kohti aidompaa ja puhtaampaa ruokaa. Viljat vain jotenkin tipahtivat pois kotoa, enkä vain ollut tajunnut sitä.

Painon putoaminen oli ainoa asia, jota salaa toivoin, jotta voisin jollakin tapaa todistaa valintojeni oikeuden. Koska paino ei pudonnutkaan, niin aloin jo hieman masentua aiheesta. Koska painoni ei kuitenkaan noussut, niin olin itse lähes vakuuttunut siitä että olin oikeilla jäljillä. Tosiasiassa kuintenkin suuri osa syömästäni ruuasta oli peräisin ravintoloista, sillä en tehnyt työlounaitani itse. Kotona tuli syötyä erinäisiä herkkuja ja muun muassa sipsit ja maissilastut olivat suurimpia paheitani. Niistäkin täytyy mainita se, että jos yhden otin, niin söin helposti koko pussin osaamatta lopettaa.

Eenfeldtin kirjaan liittyy blogi dietdoctor (alkuperäinen on ruotsiksi: kostdoktorn), jota päätin hieman tutkailla. Aloittelijoille suunnatussa osiossa oli listattu koko systeemi lyhyesti ja ytimekkäästi ja huomasin ettei oma ruokavalioni siitä juuri poikennut. Sinänsä oli siis hyvin helppoa päättää, että nytpä kokeilen tätä.

Mutta joudun minäkin uhraamaan asioita. Koska Eendfeldtin ohjeet voidaan tiivistää siihen, että tärkkelystä ja kaikkea sokeria  on vältettävä, niin minulle niin rakkaat hedelmät joutuvat kieltolistalle. Niihin on suhtauduttava kuin karkkiin: silloin tällöin ja kohtuudella. Niinpä minulla tätä nykyä onkin hedelmäpäivä, enkä ole kokenut sitä lainkaan hankalaksi tämän ensimmäisen viikkoni aikana. Toinen asia, josta on kovin vaikea viljojen myötä luopua on olut, jonka suuri ystävä olen. Onneksi saan pitää viinin, jota onkin mukava silloin tällöin juoda.

Tämä tietoinen päätös on aiheuttanut hieman ongelmia, joita en aiemmin ollut havainnut. Lähestulkoon kaikki ruokaa tarjoavat paikat ovat pullollaan viljaa, perunaa tai riisiä. En saa enää rahoilleni vastinetta syömällä ulkona. Itse asiassa ainoa asia tuntuu olevan kebab. Minulle tulee siis hienoinen ongelma eteen, jollen löydä mieluisaa ruokapaikkaa jostain. Toki tässä on se vaihtoehto että tuon lounaani itse töihin, mutten tiedä mitä tekisin lounasseteleilläni. Kaipa tämä (maailmaa suurempi) ongelma jokin päivä ratkeaa 

Tämän viikon seurauksena, minulla on muuten ollut mitä energisin olo ja pääni on myös ollut paljon selkeämpi. Olen ollut rauhallisempi enkä ollenkaan turvoksissa kuten yleensä. Nyt voisi jopa sanoa että elämä vain hymyilee! Jos painoni lähtee laskuun en voi kuin onnitella itseäni, mutta se jää nähtäväksi, sillä en todella tämän enempää seuraa syömisiäni. En vahtaa kalorimääriä tai kellonaikoja tai annosten suuruutta.

Tulipas vuodatus. Tässä kuitenkin tämän hetken tilanteeni. Luultavasti hukkasin langanpään jossakin vaiheessa, mutta ehkäpä viestini tuli kuitenkin läpi.

 Löysin vallan hienon kirjoituksen aiheesta natriumglutamaatti (E621). Tämän luettuani, haluan välttää sitä vielä enemmän ja alan pohtia miten saan Suomeen järjestelmän, jossa minä, vanhempi, katson mitä lapseni syö. Paluu taaksepäinkö? Ehkä, mutta mieluummin näen sen vaivan kuin pohdin mitä lapseni syö laitoksissa.

Ja se postaus: Paha, paha aromi blogissa Ilon pisara.

 Olen siirtynyt pois markkinatahnoista jo jokin aika sitten. Olen ollut suorastaan tyytyväinen, sillä suuni voi paremmin nyt. Raikas olo todella kestää eikä vain häivy hetken kuluttua. ampaat tuntuvat puhtaammilta ja ovat myös hiukan vaalentuneet (liekö tämä sitten vika silmissäni). Seuraavassa kokeilemani kaksi tahnaa.

Weleda suolahammastahna. Tätä kokeilin ensimmäiseksi enkä aio pois enää vaihtaa! Maku on aika hurja alkuun ja saattaa tyrmätä jotkin kokeilijat, mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan sitkeästi muutaman päivän ajan - makuun tottuu kyllä. Tosin, on hyvä huomata, että valmistuksessa on käytetty alkoholia, joten ihan kaikille se ei välttämättä sovi sen vuoksi! Tahna on hieman rakeista koostumukseltaan, mutta mielestäni se puhdistaa juuri siksi niin hyvin. Huuhtelun jälkeen suu on raikas vielä pitkään ja kahvitahrat ovat ainakin omistani kaikonneet.

Weledalla on lapsille tarkoitettua fluoritonta tahnaa, jossa ei ole myöskään alkoholia.

Urtekram anistahna. Tätä kokeilin kun suolatahna loppui. Ei päädy minun kaappiini vakiasukkaaksi. Maku on minun suuhuni outo, mikä tosin johtuu aniksesta. Jokin muu vaihtoehto voisi siis maistua paremmalta. Tämä jää ostamatta kuitenkin yksinkertaisesti siitä syystä, ettei se puhdistanut ainakaan minun suutani. Tahna on valkoista ja suuri osa siitä on liitua. Sillä sai aikaan lähinnä kevyen puhdistuksen, mutta kahvin jäljet palasivat eikä suu tuntunut raikkaalta kovin pitkään.

Ja kumpikaan yllä mainituista ei muuten vaahtoa.

En usko siirtyväni pois tuosta suolatahnasta ihan herkästi. Puhdistusteho on parempi kuin yhdelläkään pepsodentilla on ikinä ollut! En tosin tiedä kuinka tuo suola kuluttaa kiillettä tai aiheuttaa muuta vaivaa. Hmm, voisinkohan tehdä tuota tahnaa itse?