Vuoden 2010 loppupuolella sain päähäni kummallisen ajatuksen: kaikki ei ole kohdallaan. Varmuudella voin vain sanoa kaiken kyteneen jo kauan päässäni, vaikken tarkalleen muistakaan mikä oli tämän prosessin aloittanut kipinä. Mikä tai kuka... Vuosikausia naureskelin mm. mansikanmakuiselle siiderille sen enempää asiaa ajattelematta. Kummastelin pesuaineiden myrkyllisyysmerkintöjä ja pestyäni lattian katselin kun vauvani pyöri lattialla ja vällin nuoleskeli sormiaan, väliin maisteli lattiaa. Ihmettelin ympärilläni lisääntynyttä astmaatikkojen ja migreenitapausten määrää.

Sillä nyt ei kuitenkaan ole niin paljoa väliä mistä kaikki alkoi, tärkeintä on se että alkoi. Minun mielestäni. Tiedän joidenkin pitävän minua höyrähtäneenä, mutta vakuutan pitäväni itse itseäni ihan täysipäiväisenä. Kysymyksessä on enemmänkin se, että nyt tunnen olevani enemmän kontrollissa. Aiemmin minua vietiin.

Lyhyesti siis: luomua, itse tekemistä ja hulluja(?) kokeiluja. Osaan olen hakenut tietoa useammasta paikasta - siksi tämä blogi, jottei selaimeni kirjanmerkkilistaus turpoaisi liikaa ja jotta voisin mahdollisesti auttaa muita. Ja sanottakoon nyt vielä, että minun puolestani muut voivat tehdä mitä lystäävät - tarkoitukseni ei ole paasata!