Leipää tehdessäni huomasin, että taloudesta puuttui täysin hiiva. Birkkalan sivuilta löysin kuitenkin leipäreseptejä, joissa osassa kohotus tehtiin ruokasoodalla ja leivinjauheella. Kun jääkaapista vielä löytyi jogurtinvalutuksen jäljiltä heraa, päätin tehdä tuplakokeilun leivänteossa. Siispä seuraavanlainen aineslista:

  • 4 dl heraa (toki vesi tai maito  käy suoraan)
  • 1 tl suolaa
  • auringonkukansiemeniä
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 tl ruokasoodaa
  • spelttijauhoja (niin paljon että muodostui pallo, en mitannut)
  • seesaminsiemeniä pinnalle

Eli ensin hera kulhoon suolan ja auringonkukansiemenien kanssa. Sitten leivinjauhe ja sooda pieneen määrään jauhoja (koska kokonaismäärä riippuu itse taikinasta) ja sekoitetaan mukaan. Jauhoja sitten lisätään niin kauan että koostumus on riittävä: taikinasta muodostuu pallo. Hetki vaivausta ja muotoillaan voideltuun leipävuokaan. Sitten uuniin: 200 astetta ja n. 40 minuuttia. Huom! Ei kohoteta välissä!

Leipä kohosi hyvin, mutta muistuttaa enemmän muffinsia. Kohosi keskeltä kuin leivos ikään . Maussa tuo hera tulee aika paljon läpi, eli jos siitä ei pidä, niin kannattaa käyttää vaikka vain osa tai korvata kokonaan vedellä/maidolla. Koostumukseltaan tuo leipä oli, hmm, joustavaa. Pehmeää, mutta joustavaa. En oikein osaa kuvailla, mutta mielettömän hyvää oli.

Huom! Jos käyttää siemeniä ruokasoodalla kohotetuissa leivissä ei pidä seuraavana päivänä pelästyä! Sooda värjää siemenet ja leivän niiden ympäriltä vihreiksi. Leipä siis ei ole pilalla!