Story of Stuff on aivan loistava ja ajatuksia herättävä video.

Samasta paikasta löytyy myös videoita muun muassa kosmetiikasta ja pullovedestä.

  1. Tarvitsemmeko tavaraa näin paljon? Mitä se hyödyttää?
  2. Eikö asioita voida valmistaa ympäristöystävällisemmin?
  3. Eikö tuotteita voi valmistaa ihmisystävällisemmin?

Nuo katsottuani osin pelästyin itseni ja lapseni vuoksi. Eniten kuitenkin tunnen vain surua niitä kohtaan, jotka joutuvat kemikaalien ympäröimiksi tahtomattaan. Minulla on toistaiseksi mahdollisuus valita.

Alan inhota rahaa ja valtaa. Ne ajavat ihmiset kummallisiin asioihin. Mitä hyötyä on tähdätä rikkauksiin ja valtaan, jos ensinnäkin kaikki väistämättä kuolemme ja toiseksi kaiken sen pinnallisuuden seurauksena saattaa tehdä itselleen jotain hirveää. Vielä emme kuitenkaan tiedä kaikkea. Ei ole olemassa tutkimuksia siitä kuinka eri kemikaalit vaikuttavat kehoomme, saati kemikaalien yhdistelmät. Viranomaiset ovat kyllä hienosti selvittäneet enimmäismäärät, joille saa altistua, mutta lyönpä vetoa että ne ylittyvät roimasti. Enimmäismäärät kun (käsittääkseni) koskevat yleensä yhtä tuotetta ja me ihmiset puolestaan käytämme lukematonta määrää eri tuotteita. Harvat lisäksi käyttävät samaa tuoteyhdistelmää. Tämä nyt valui tuonne ruokapuolelle taas, mutta toden sanoakseni: minusta on hirvittävän vaikea pitää näitä asioita enää erillään.