Noniin. Jos nyt vihdoin voisin lopettaa jogurttikokeiluni! Meille täydellistä syntyy seuraavalla tavalla:

  • Laita kattilaan litra punaista maitoa ja kuohukermaa (tätä nyt voi olla niin paljon kuin mieli tekee, kuitenkin vähemmän kuin maitoa).
  • Kattila liedelle keskilämmölle ja annetaan olla kunnes lämpötila on saavuttanut 80 - 85 °C. (Meillä siis keraaminen liesi, jossa asteikkoa 1-12 ja laitan 5:lle.) Aikaa tähän menee n. puoli tuntia ja päälle syntyy kunnon ketto.
  • Kattila pois kuumalta levyltä ja annetaan jäähtyä. Jäähdyttää voi kattilassa tai siirtää astiaan, jossa sekoittaa juuren. Ensimmäinen on hitaampi keino.
  • Kun lämpötila on saavuttanut noin 42 °C, niin poistetaan ketto ja sekoitetaan joukkoon jogurttijuuri. Sekoitus mieluimmin jossain muussa astiassa kuin siinä kattilassa, koska pohjaan on saattanut palaa vähän kiinni. Itse käytän tähän määrään noin desin, mutta luultavasti pienempikin määrä kyllä riittää. Oleellisinta on, ettei sekoita liian kuumaan maitoon. Kannattaa huomata, että jääkaappikylmä jogurtti laskee lämpötilaa entisestään. Tavoitteena siis on, ettei lämpötila laske liian alas.
  • Sotku termariin, termari kaappiin (tuskin tarvitsisi, mutta minulla on jostain syystä päässäni ajatus, ettei jogurtti onnistu jos se on jossain muualla kuin tuossa tietyssä kaapissa - taikauskoa sitten ehkä) ja annetaan olla. Itse teen tämän illalla ja tyhjennän termarin seuraavan työpäivän jälkeen. Tekeytyy siis melkein vuorokauden.
  • Jogurtti on valmista jo nyt, mutta paksuutta saa valuttamalla. Valutan aina jääkaapissa, mutten tiedä onko se tarpeellista. Laitankin siis siivilään liinan ja kaadan jogurtin siihen. Mitä enemmän heraa valuttaa, sitä paksumpaa jogurtista tulee. Oikein pitkään valuttuaan alkaa muistuttaa juustoa. Meillä valuu seuraavaan aamuun. Jogurttia tulee enemmän jos ei valuta, mutta tykätään niin tuosta paksusta kun sitä menee vähemmänkin.
  • Tällä tavoin syntyy n. puolikas partajogurttipurkillinen.

Tämä on suoraa kertausta noista muista jogurttikokeiluista, mutta tähän vakioon olemme päätyneet. Löytyihän se siis