Tähän voisin listata vähän lähteitä tähän shampoottomaan elämään. No poo -liikkeeksi kutsutaan myös.

Why you should go no poo on eräs artikkeli, joka listaa syitä miksi luopua shampoosta. Myös erilaisia shampoon korvikkeita on listattu.

noshampoo.org/ on sivusto, jolla asiaa käsitellään hiukan laajemminkin. Tuolla on myös kuvia shampootonta elämää viettävien ihmisten hiuksista :)

Break The Shampoo Habit When Washing Your Hair listaa myös shampoon sisältämiä ainesosia sekä kertoo menetelmästä.

Meillä minä ja lapsi ollaan tällä linjalla. Tämä on ehkä vanhemmuuden parhaita piirteitä, kun voi kokeilla lapsillaan asioita ;D Elikkäs ollaan käytetty alusta asti ihan shampoota, mutta kesän telttailuissa tuli pestyä tukkaa hiukan harvemmin. Yksi syy oli lisäksi se ainainen taistelu tukanpesusta. Ei tykännyt yhtään ja kokemus oli aina kamala kaikille. Monia kertoja häpesin päiväkodilla pitkää rasvoittunutta tukkaa, mutta annoin olla. Vetosin kiireeseen ja vaikka mihin (itsekseni, ei tästä kukaan ole mitään sanonut). Ja tarkennan vielä, että kyllä me käytiin pesulla, tukkaa vaan ei pesty muuten kuin vedellä. Tuota vaihetta kesti sen muutaman viikon ja nyt tulee kehuja kuinka on niiiiiin ihanat hiukset. Pitkät, laineilla, kiiltävät, pehmeät ja sähköttömät.

Kun joku nyt kertoisi mulle, että miksi meidän pitäisi lopettaa tämä. En keksi yhtään syytä, jolla lopettaisin. Jos oma pää joskus vähän onkin rasvainen, niin katson vain tuota pientä ihmistä vieressäni ja totean mikä on mahdollista. Uskon kun näen, vähän sen luontoinen olen.

Rohkaisisin kaikki kokeilemaan tätä. Oma siirtymiseni tapahtui seuraavin askelin (siis sen jälkeen kun olin ottanut haasteen vastaan)

  1. Päätin lähteä tähän mukaan. Itselleni sitouduin kolmeksi viikoksi, sillä sen ajan kuluessa uskoin näkeväni tuloksia.
  2. Tiedostin sen, että hiukseni näyttäisivät todennäköisesti rasvaisilta ja likaisilta alkuun. Tämä piti huomioida töissä jollakin tapaa.
  3. Päätin pesupäivät ja pesisin vain niinä päivinä ruokasoodalla ja etikalla vaikka mikä olisi. Kaikkina muina päivinä pesisin vedellä ja harjaisin hiukset. (Ja luonnonharjaskampa tai -harja olisi varmasti paras. Itse aloittelin ihan muovikammalla ja hyvin toimi.)
  4. Kun alkoi näyttää homma toimivan, tiputin ensin ruokasoodan pois ja pesin etikalla.
  5. Aloin harventaa etikkapesujakin ja nyt pesen ehkä kerran viikossa etikalla (omenaviinietikka on suosikkini). Tosin, etikka on minun pikapesuni. Suosin enemmän teetä. Tee myös hieman värjää, joten näin saa kätevästi hiukan sävyäkin hiuksiin ilman kemikaaleja.

Jos, nyt jollakulla lukijalla on mitään kysyttävää, niin yritän auttaa mielelläni ja vastailla mahdollisiin kysymyksiin. Harmittava seikka on se, ettei minulla ole ennen/jälkeen kuvia lainkaan.