Päätin tuossa loman jälkeen oikeasti miettiä mitä minun pitäisi syödä. Jossain aiemmassa postauksessa mainitsin, että ruokavalioni alkaa muistuttaa karppausta ja nyt minun täytyy myöntää että sitähän se on.

Joskus aiemmin jo luin Antti Heikkilän jutun (Studio55:ssa) viljojen sopimattomuudesta, mutten juurikaan kiinnittänyt siihen huomiota. Paljosta olen aina ollut samaa mieltä tuon kohulääkärin kanssa, mutta tämän aiheen jotenkin sivuutin. Olin itse enemmän huolissani ruoan puhtaudesta ja rehellisyydestä kuin itse terveysarvoista tai ruokavalioista. Pidin kaikkia tuntemiani karppaajia jokseenkin hassuina ja koko ruokavaliotakin vain yhtenä dieettinä monien muiden joukossa - aloittihan sen moni juuri pudottaakseen painoaan. Tiedänpä yhden tapauksen, joka kyllä pudotti todella reippaasti mutta kilot hiipivät takaisin - aivan kuten niin monissa muissa.

Nyt kun sitten olin jo päätynyt linjalle, jossa rasva oli hyvästä, lisäaineita välttelin kuin ruttoa, sokerin olin jo korvannut muilla makeutusaineilla (sukrin, stevia, hunaja), viljavalmisteista käytin ainoastaan spelttiä ja kaiken viljaa sisältävän tein itse. Eurooppalaisen ruokavalion (ainakin huonosti valitun) huonouden koettuani, totesinkin että vehnään en tule enää koskemaan. Kotona sitten tutkin kaappia ja totesin ettei siellä ole juuri mitään muitakaan viljatuotteita. Spelttiä muutamassa muodossa sekä ruista. Seuraavaksi yritin muistella milloin olen viimeksi leiponut mitään, enkä muistanut. Viljatuotteiden käyttö oli perheessämme lakannut oikeastaan jo jonkin aikaa sitten - huomaamatta, sillä söimme muualla ollessamme kyllä pastaa tai riisiä, eikä pizzaakaan harvinaisena herkkuna kartettu.

Sitten törmäsin kirjakaupassa ruotsalaisen lääkärin, Andreas Eendfeldtin kirjaan Ruokavallankumous (linkki vie flash-toteutukseen kirjan ensimmäisistä sivuista ja niistä saa suhteellisen hyvän käsityksen). En ostanut sitä, enkä siten lukenut kokonaan vaan lähinnä silmäilin, mitä tällä henkilöllä oli sanottavanaan. Ajatukset vaikuttivat hyvin samantapaisilta Heikkilän kanssa, mutta toisin kuin Heikkilä, Eendfeldt myös liittää väitteisiinsä viittauksen aiheeseen liittyvään tutkimukseen. Kirja ilmeisesti enimmäkseen kertoo menestystarinoista kautta aikain - tarinoista, joissa ihmiset syystä tai toisesta ovat hylänneet suositellun ruokavalion ja (siitä huolimatta) laihtuneet. Jokseenkin vaikuttaa siltä, että Eendfeldtin (ja ilmeisesti myös Heikkilän) suosittama ruokavalio on hyvin lähellä ns. luolamiehen ruokavaliota. (Luolamiesruuasta olin itse asiassa kuullut jo useampi vuosi aiemmin ja tuominnut sen siltä istumalta varsinaiseksi höpöilyksi.)

En tiedä oliko tämä viimeinen asia, joka keikautti vaakani tähän suuntaan. Päätin luopua viljoista. Studio55-jutun lopussa Heikkilä mainitsee, että jos johonkin asiaan tulee himo (kuten nyt leipään), niin se olisi merkki siitä että jokin on vialla. En tiedä mihin hän väitteensä perustaa, mutta minulle se oli täyttä totta. Kun söin leipää (myös näitä omiani), niin saatoin helposti syödä puoli vuokaleipää huomaamattani. Minun oli todella säännösteltävä syömistäni ja vahdittava itseäni. Juuri samoin kuin minkä tahansa aiemmin kokeilemani diettiohjelman kanssa. Nyt kun päätin olla koskematta leipiin, niin en ole viikkoon havainnut kaipaavani leipää tai mitään viljaa lainkaan. Liekö tuossa sitten perää. En usko että minulla on keliakiaa tai muutakaan vastaavaa, mutta kokeilenpa nyt sitten.

Minulle tämä tuntuu sinänsä kovin luonnolliselta. En siis sinänsä vahtaa hiilareiden vähyyttä - minä yksinkertaisesti olen valinnut syödäkseni sellaisia asioita, joista oloni tulee hyväksi. Dieeteissä yleensä rajataan jokin periaatteessa sallittu aine ja siihen sitten kehittyy (ainakin minun kohdallani) valtava himo. Dieetin jälkeen tuo sallittu aine on oikeasti sallittu, mutta ei sitä edelleenkään tulisi kovin paljoa nauttia. Kun ihminen vapauttaa päässään tuon lukon, niin useimmat keräävät kilonsa takaisin juuri syömällä näitä. Koska haluan välttää nuo valtaisat himot ja niiden epätoivoiset vastustusyrityksen (heikko kun olen), niin olen jokseenkin päätynyt (huomatkaa, että mitään en ole tietoisesti päättänyt tehdä) tekemiini valintoihin.

Luin että rasva on hyvästä, joten siirryin syömään paljon rakastamaani jogurttia. Halusin päästä eroon teollisesta sokerista, sillä kuola valui kun ajattelinkin karkkipussia (tekee niin edelleen), ja huomasin että jogurtin sekaan sotkettuna pelkät pähkinätkin ovat ihan riittävän makeita. Vähitellen luovuin muistakin makeista asioista - poislukien hedelmät ja marjat. Välttelin lisäaineita, koska aloin epäillä niiden hyvyyttä kehoni toiminnan suhteen, ja ruokakorini muuntui kohti aidompaa ja puhtaampaa ruokaa. Viljat vain jotenkin tipahtivat pois kotoa, enkä vain ollut tajunnut sitä.

Painon putoaminen oli ainoa asia, jota salaa toivoin, jotta voisin jollakin tapaa todistaa valintojeni oikeuden. Koska paino ei pudonnutkaan, niin aloin jo hieman masentua aiheesta. Koska painoni ei kuitenkaan noussut, niin olin itse lähes vakuuttunut siitä että olin oikeilla jäljillä. Tosiasiassa kuintenkin suuri osa syömästäni ruuasta oli peräisin ravintoloista, sillä en tehnyt työlounaitani itse. Kotona tuli syötyä erinäisiä herkkuja ja muun muassa sipsit ja maissilastut olivat suurimpia paheitani. Niistäkin täytyy mainita se, että jos yhden otin, niin söin helposti koko pussin osaamatta lopettaa.

Eenfeldtin kirjaan liittyy blogi dietdoctor (alkuperäinen on ruotsiksi: kostdoktorn), jota päätin hieman tutkailla. Aloittelijoille suunnatussa osiossa oli listattu koko systeemi lyhyesti ja ytimekkäästi ja huomasin ettei oma ruokavalioni siitä juuri poikennut. Sinänsä oli siis hyvin helppoa päättää, että nytpä kokeilen tätä.

Mutta joudun minäkin uhraamaan asioita. Koska Eendfeldtin ohjeet voidaan tiivistää siihen, että tärkkelystä ja kaikkea sokeria  on vältettävä, niin minulle niin rakkaat hedelmät joutuvat kieltolistalle. Niihin on suhtauduttava kuin karkkiin: silloin tällöin ja kohtuudella. Niinpä minulla tätä nykyä onkin hedelmäpäivä, enkä ole kokenut sitä lainkaan hankalaksi tämän ensimmäisen viikkoni aikana. Toinen asia, josta on kovin vaikea viljojen myötä luopua on olut, jonka suuri ystävä olen. Onneksi saan pitää viinin, jota onkin mukava silloin tällöin juoda.

Tämä tietoinen päätös on aiheuttanut hieman ongelmia, joita en aiemmin ollut havainnut. Lähestulkoon kaikki ruokaa tarjoavat paikat ovat pullollaan viljaa, perunaa tai riisiä. En saa enää rahoilleni vastinetta syömällä ulkona. Itse asiassa ainoa asia tuntuu olevan kebab. Minulle tulee siis hienoinen ongelma eteen, jollen löydä mieluisaa ruokapaikkaa jostain. Toki tässä on se vaihtoehto että tuon lounaani itse töihin, mutten tiedä mitä tekisin lounasseteleilläni. Kaipa tämä (maailmaa suurempi) ongelma jokin päivä ratkeaa 

Tämän viikon seurauksena, minulla on muuten ollut mitä energisin olo ja pääni on myös ollut paljon selkeämpi. Olen ollut rauhallisempi enkä ollenkaan turvoksissa kuten yleensä. Nyt voisi jopa sanoa että elämä vain hymyilee! Jos painoni lähtee laskuun en voi kuin onnitella itseäni, mutta se jää nähtäväksi, sillä en todella tämän enempää seuraa syömisiäni. En vahtaa kalorimääriä tai kellonaikoja tai annosten suuruutta.

Tulipas vuodatus. Tässä kuitenkin tämän hetken tilanteeni. Luultavasti hukkasin langanpään jossakin vaiheessa, mutta ehkäpä viestini tuli kuitenkin läpi.