Kotiin kantautunut "kiellettyjä" asioita. Onnekseni olen suurimman osan onnistunut välttämään, mutta jotain tuli maisteltuakin. Sokerijogurtteja, sokerimuroja, sokeria ylipäätään.

Minusta tuntuu että muu osa taloudesta ei ehkä ole enää niin samaa mieltä kanssani. Ymmärrän sinänsä, sillä makeita asioita voi todella tulla ikävä. Itse en niitä enää sinänsä kaipaa. Varsinkaan, kun olen pannut merkille ettei painoni nouse juuri lainkaan vaikka syönkin voita ja rasvaa (en kuitenkaan ole karppaaja tms), mutta nousee välittömästi jos pistän suuhuni sokeria. Punnitsen itseni päivittäin, siksi tämä on ollut suhteellisen helppo todeta.

Olen joutunut väittelyihin luomusta. Että onko juureksissa nyt niin paljon myrkkyjä kun nehän kasvavat maan alla. Verrattuna maan päällä kasvaviin kasviksiin, siis. En jaksa puolustella ja keksiä fiksuja vasta-argumentteja. Minä ostan mitä ostan. Ongelmaksi muodostuu lähinnä tuo jälkikasvu kun en haluaisi muuta kuin luomua syöttää. Sokerin olen sallinut ja sellaiset. Synttäreillä ja muilla kun on hiukan vaikea selitellä.

Eipä tässä postauksessa nyt mitään järkeä tunnu olevan. Pitipä vain purkaa...