Tänään piti saada ruoaksi ranskalaisia ja pihviä. Olen aiemminkin yrittänyt saada ranskalaiset onnistumaan kotona ja uunissa, mutta huonolla menestyksellä. Perunat ovat useinmiten jääneet raaoiksi. Päätin kokeilla Matti Mattilan blogista löytämääni reseptiä. Tuo löytyi googlettamalla. Etsin siis reseptiä, jossa ei tarvitsisi friteerata.

  • Pesin muutaman perunan ja suikaloin ohuiksi.
  • Kaadoin suikaleet kulhoon ja perään hiukan öljyä ja suolaa.
  • Sitten sekaisin, pellille ja uuniin 225 asteeseen. Laitoin grillivastuksen päälle ja perunat toiseksi ylimälle tasolle - minä kun pidän rapeista .

Pihvit ovat helpompi juttu - niitä kun on kotona tehty aika useinkin. Mausteet voi joko sekoittaa lihaan tai maustaa vasta paistettaessa. Tällä kertaa sotkin pippurit ja suolan lihan sekaan.

  • Sopiva köntti jauhelihaa muotoillaan palloksi ja lytätään leikkuulaudan päällä. Taputellaan muotoonsa.
  • Veitsellä hakataan pihvin molemmille puolille tiheä ristikko.
  • Sitten vain paistetaan niin kauan kuin mieli tekee

Muunnoksia pihviin saa sillä, että tekee pihvistä ooooikein ohuen ja laittaa voidellulle uunipellille. Päälle tomaattipyreetä, mausteita ja juustoa. Uuniin n. 200 asteeseen kunnes juusto on sulanut. Aivan mahtava, täyttävä ja helppo päivällinen on valmis! Jaa'a, pitääkin tehdä tässä joku päivä.

Mutta ne tulokset! Perunat onnistuivat osin paremmin kuin ennen. Epäilen että uunini ei paista kovin tasaisesti, koska takaosassa oli rapeita ja etuosassa sellaisiä lötköjä. Hyviä joka tapauksessa! Ja pihvit onnistuivat mahtavasti myös. Lisukkeina oli paseerattua tomaattia ja maustekurkkua.